perjantai 28. syyskuuta 2012

La Rambla? La Bamba? Ei vaan La Barre!

Aamu sarastaa, orastaa ja närästää. Herään tekstiviestiin. Abi ilmoittaa ruokkineensa vessanpönttöä kuin lintuemo poikaansa - oksennuksella. Jaahas, jos suutelusessiot arabian kanssa jatkuu hyvinkin kauan, pitää ruveta miettimään keikan peruuttamista. Ottaen huomioon jo iltamiin laitetun effortin, tämä on vasta plan ö. Herään, juon kahvit ja pakkaan tavaroita iltaa varten. Tarkastan facebookin, joka paljastaa päivitysten selkeydestä päätellen Abin olleen myös yöllä kupilla. Oliko oksennustaudista osa rapulaa? Onko miehen kehossa käymistila etyylialkoholin takia? Asia selvinnee seuraavassa jaksossa.

Hetkeä myöhemmin olen lääkärin pitkulapöydällä kyljelläni odottelemassa lekurin sormia kakkoseeni. Miten tähän ollaan tultu? Ei aavistustakaan, mutta persaus rasvattuna lähden jatkamaan matkaani. Mikä olisikaan parempi aloitus keikkapäivälle kun kunnon tuseeraus! Kuten kunnon rokkitähden kuuluukin, miekin käyn päivätöissä. Työmaalta hätyytän Abin tilannetta ja päätämme pitää kriisipalaverin neljän perästä kun bändiläiset pääsee töistä poikkeen.

Meillä on treeniksen yhteydessä myös musiikkialan opetusta. Paukkasen sisään ja huudan "TERVE!". Meinaan siirtyä kertomaan samalla hapella pers'rönksläyksestäni lekurin luona, kun huomaan Hiacen hyssyttelevän minua. Naskali saa juuri vieressä piano-opetusta. Onneksi mölyt pysyivät tällä haavaa mahassani. Hiace oli käynyt viemässä Abille ea-pakkauksen (jaffaa ja suklaata) ja epäili miehellä olevan vaan paha kankkainen. Toivotaan näin. Päätämme olla peruuttamatta keikkaa ja yrittää viimeiseen asti saada koko bändin lavalle. Mission Impossible 12. Nahka-J naureskelee La Barren karmalle. Viime kevään Barren keikallahan oli Tsoneksella hampaat kurkussa halkojen-pilkkomis-episodin myötä. Auts.

Pakkaamme kamoja kuin se kuuluisa virtsa sukassa kun tuleva pianissimo treenailee mustien ja valkoisten koskettimien välisiä nyansseja. Hiace käy hakemassa auton ja siirrymme survomaan kollejamme sen takakonttiin samalla innolla kun lääkäri työnsi aamulla sormiansa miun takakonttiin. Siirrymme baarin paikkeille ja puramme auton. Roudaaminen on yhtä kivaa kun muistinkin. Ennemmin istuisin muurahaispesään kun suorittasin perus rouduu-session. Itkut ei auta, tavarat on kannettava. Sen jälkeen alkaa toinen inhokkini: soundtsekki.

Te jotka ette ole kokeneet soundtsekkiä ikinä (lucky You), niin nyt saattee miun mielipiteen tapahtumasta. Soundtsekin, tai soundslovakian niinkuin myö monesti leikkisästi tapahtumaa kutsutaan, tarkoitus on laittaa äänet kohilleen illan keikkaa varten. Se toki on tätä, mutta se on paljon muutakin. Yleensä soundtsekki on ensinnäkin ihan älyttömän tylsää. Soittimien äänten ja balanssien testaaminen ja viilaaminen lähentelee mielenkiinnoltaan yläasteen historian tuntia. Eikä tässä vielä kaikki. Yleensä soundtsekissä on useampi bändi ja sitten alkaa soittajille ominainen oman turkin pörhistely. Tämä egoa hyväilevä toiminta lienee peräisin jostain luolamies-ajoilta jolloin tarkoituksena on ollut lunastaa paikkansa nokkimisjärjestyksestä mahdollisimman korkealta ja näin ollen saavuttaa parhaat edut verrattuna toisiin. Toisin sanoen tässä vaiheessa kilpaillaan kuka tietää eniten laitteista (boring), kellä on parhaat vehkeet (boring, paitsi jos tarkastellaan oikeita vehkeitä), kuka on teknisesti parhain soittaja (boring) ja kellä on parhaat tarinat keikkailusta (super-boring). Samat "mikki päällä ja minni alla" - vitsit kuullaan juuri tässä vaiheessa. Tämä on myös tilanne jossa soittajat ovat epävarmimmillaan (yleensä selväpäinen soittaja joutuu soittamaan ja ehkä laulamaankin yksin muiden tarkastellessa) ja tavallisesti purkavat oman epävarmuuden huonoihin kanssasoittajiin kohdistuviin vitseihin. Tämä tilanne on omiaan lyttäämään koko illan fiiliksiä ja ei tarvitse olla Nostradamus ennustaakseen että moni bändi tulee ajautumaan vielä hajoamispisteeseen juuri näinä kriittisinä hetkinä keikkapäivän kohdalla. Yleensä mie vihaan joka sekuntia tästä toimituksesta.
Arvoisat kanssamatkustajat, kattaus
on valmis, voitte siirtyä pöytiin.

Tälle keikalle onneks Hiace on rekrytoinut miksaamaan Peten jonka kanssa hommat sujuu muitta mutkitta. Ja onneks illan toinen bändi the Rug Harness on vanhoja tuttuja, eikä turhaa pörhistelyä tapahdu. Kamat jollain tavalla paikoilleen, käymme pizzalla, tulemme jatkamaan tsekin loppuun ja sitten eikun kotia lepäämään ja ottamaan viimeiset keikkakamat mukaan.

Saavun takaisin Barreen. Hiace on käynyt hakemassa Abin ja sanoo että Abi on takana vaaterissa antamassa paskalle ololle lepiä. Käyn heti kurkkaamassa miehen tilan. Valitettavasti kyseessä on ehta mahatauti, ei rapula.

Lepoa, banaania, limpparia, vissyä. Mies on tehty sisusta.
Vaihdan keikkavaatteita. Kuten Abi tokas Varkaudessa, pikkuhiljaa alamme tosiaan muistuttamaan Village Peoplea. Mutta sehän on pelkästään loistava asia, bändi on ehkä paras mitä tellus on päällään kantanut. Village People siis, ei myö. The Rug Harness aloittaa ja pavosen heska miten hyvin alottaavatkin. Myö alotellaan lämmitteleminen. Ja niille ihmetteleville soittajan plantuille, jotka ovat meitä kymmenen vuotta nuorempia ja joiden ei tarvitse lämmitellä kehoa ennen keikkaa sanon vaan, että varttukaa vaan. Joskus vielä ymmärrätte lämmittelyn merkityksen kankeissa jäsenissänne.

Silikoonin venytystä.

Nahka-J pakkaa on ennättäny vetää jo naamarin päälle
ja on pakkaamassa omaa naamaa reppuun.

Ootteko nähny niitä kuvia kun rumpaleille on koottu
lämmittelyrummut stadionin saniteettitiloihin? Meillä levy-yhtiö on
tarjonnu Hiacelle puhistusainepurnukan mihin lämmitellä rumputatsia.

Vihdoin aika rynnistää keikalle. Soittaminen on aina juhlaa. Tässä hiton lahjakkaan hovikuvaajamme Jari Kuittisen todisteita illan tapahtumista.










Show on ohi, täällä ei oo mitään nähtävää enää.
Keikan jälkeen kiikutan Abin kotiin lepäämään (lue oksentamaan). Ihmettelen miten mies on jaksanut vetää keikan vatsataudissa. Abille pojat kyhäili keikkaa varten tuolin ja yrjöämpärin. Ämpäriä ei tarvinnu käyttää ja tuolin mies heitti hitolle kolmannen biisin jälkeen. Kysyn miten ihmeessä hää jakso riekkua loppukeikan. "Noku emmie jaksanu istuu koko keikkaa". Mies on tehty teräksestä. Ajan takaisin, loppuroudaus autoon, vien Abin unohtuneet silmälasit, kamppeet treenikselle, osa pojista lähtee baariin, mie vien auton parkkiin ja polen kotia kellon ollessa sata. Olipahan pitkä päivä. Sen kunniaks on hyvä mennä perse röörättynä paskalle.

Hyytis






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Reteet ja asialliset kommentit ja perusteltu ritisointi otetaan mielellään vastaan! Asiattomat tai jotakin loukkaavat kommentit poistetaan heti ja tuikataan paskalootaan. Olkaa hyvä!